"mitä kaikkea olisit voinut jättää tekemättä jos olisit malttanut jäädä vuorotteluvapaalle"

"Mitä kaikkea olisit voinut jättää tekemättä jos olisit jäänyt vuorotteluvapaalle?"
"

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kati’n kokkikoulussa

cooking 007

cooking 009

Kokkikoulun opettaja “Nuu” ja oppilaat Piia ja Tim

cooking 030

Siinä oli kolmelle hengelle(kokkioppilaat+minä) syötävää runsaasti, puolet taisi jäädä syömättä mutta onneksi loput sai mukaan pakattuna. Hyvä aamupala seuraavalle aamulle. Eli soikion muotoisissa astioissa on erilaiset thaicurryt(redcurry chicken/panangcurry), salaatit etualalla(papaija/minced chicken) ja keskellä pöytää pyöreillä lautasilla padthai ja paistettu riisi kanalla.

Ruuat oli kaikki hyviä ja Piia sai jopa erityismaininnan padthaista ravintolan pääkokilta jolla ruuat käytiin koemaistattamassa. Kokkikoulu kesti n.6 tuntia ja syötävää ja juotavaa oli kuulemma tarjolla kokoajan. Alkuruokina oli uppopaistettuja mereneläviä ja jälkkärinä riisipaperiin kääritty banaani uppopaistettuna.


Nyt on reilu 3 viikko oltu reissussa, reilu viikko Pattayalla ja melkein kaksi täällä Koh Changilla. Jotenkin täällä Changilla tuntuu viihtyvän paremmin, täällä on paljon rauhallisempaa ja puhtaampaa. Liikennekin on sellaista jonka seassa suhaa ihan mielellään. Jotenkin on alkanut kytemään mielessä että täällä saarella voisi olla pidempäänkin kuin kuukauden. Täytyypi varmaan tässä kohta lähteä tiedustelumatkalle kyselemään majoitushintoja eri resorteista. Ilmeisesti tässä meidänkin resortissa on vielä jotain huoneita vapaana marraskuussa mutta ehkä paikkaakin voisi vaihtaa välillä ? Tosin muuttaminen on aina perseestä, mahtui ne tavarat yhteen laukkuun tai ei..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti