"mitä kaikkea olisit voinut jättää tekemättä jos olisit malttanut jäädä vuorotteluvapaalle"

"Mitä kaikkea olisit voinut jättää tekemättä jos olisit jäänyt vuorotteluvapaalle?"
"

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kommeeta se on välillä kotioki päästä

flybe 003

Potkurikoneessa pilvien yläpuolella välillä Hki-Tre

Kohtuu raskas pari vuorokautta takana, ehkä pari-kolme tuntia tuli nukuttua. Pari tuntia Pattayalla hotellilla unta kuulaan ja sieltä aamuyöllä Suvarnabhumin kentälle. Bangkokin koneessa simahdin tunniksi. Onneksi tuli syötyä kentällä ennen koneeseen menoa, jotenkin tuntui heikolta eväs tarjonta. Matkustus mukavuutta lisäsi kevyt flunssan alku, kurkku kipeä ym. Olin onneksi ostanut Thaimaasta edellisenä päivänä jo vähän rohtoja joilla koitin lääkitä itseeni ettei vaan tulisi yhtä tuskainen matka kuin viime kesänä Saksasta tullessa. Lentäminen kuumeessa ja hengitystiet ja korvat tukossa ei ole se kivoin matkustustapa. Saksan lennon jäljiltä korvat aukesivat vasta reilun viikon päästä.

Koneenvaihto Hellsinki-Vantaalla meni suhteellisen tiukaksi. Bkk:n koneesta päästiin pihalle 20 minuuttia ennen Tampereen koneen lähtöä. Näiden kaukolentojen tulo tapahtuu täysin eri päähän terminaalia kuin maan sisäisten lentojen lahdöt. Vaikkei terminaali olekaan mahdottoman suuri niin aikaa paloi turvatarkastuksissa ja passintarkastuksissa. Kiitos virkailijalle joka otti meikäläisen jonon ohi turvatarkastukseen kun olin huonosti vetävässä jonossa. Automaattiseen passintarkastus masiinaan pääsi jonottamatta joten sekin vaihe meni nopeasti. Sitten pientä ravia koko lentokenttä rakennuksen läpi toiseen päähän, taisi siihenkin mennä 10 minuuttia. Hyvällä tsägällä ja pienellä kiilailulla ehdittiin hyvin Finnair/FlyBeen koneeseen ja pelivaraakin jäi muutama minuutti. Jos olisi joutunut enemmän jonottamaan niin haaveiksi olisi jäänyt koneeseen ehtiminen. Hyvä näin, en todellakaan olisi halunnut istua enää muutamaa tuntia extraa missään bussissa.

Kotiin tullessa kämpässä sisällä 13 astetta. Komeeta, ei muutakuin pattereihin lisää moukkua ja täkkien alle villasukat jalassa sänkyyn koisaamaa. On tää vaan hienoa !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti